Finland
ULKOMAALAISVIRASTO

Kansalaisuusyksikön johtaja Tiina Suominen

ASIA:

Lausuma kansalaisuusilmoituksen täydennyspyyntöön, Asnro 541295, Dnro
407/0748/2005 päivätty 11.11.2005.

VAATIMUKSET:

Päämieheni pyyttää, että Ulkomaalaisvirasto myöntäisi hänelle Suomen
kansalaisuuden ilmoituksesta.

PERUSTELUT:

Selvitys kansalaisuusasian täydennyspyyntöön

Päämieheni ei ole yrityksistä huolimatta saannut Venäjän kansallisarkistosta
asiapapereita, jossa olisi selvitetty hänen isänsä Antti Tirkkosen kansalaisuusasiaa.

Päämiehelläni on kuitenkin asiapaperi Suomen Arkistolaitoksesta, jossa selvästi
sanotaan, että Eduard Tirkkosen isoisän isä, Simo Tirkkonen, on Suomen kansalainen
(ks. liite). Tämän asiapaperin perusteella voidaan todeta, että myös päämieheni isä
Antti Tirkkonen on ollut Suomen kansalainen. Tähän voidaan lisätä historiallinen
aspekti: jo autonomisen Suomen asukkailla oli oma kansalaisuutensa, joten heillä
oli oltava Venäjällä esimerkiksi Pietarissa ollessa oma passi.

Väitteeseen, että päämieheni isä olisi menettänyt Suomen kansalaisuuden
muuttaeessaa Neuvostoliittoon (uvin kirje per 20.03.2002) ei pidä paikkaansa,
koska päämieheni isä on asunut samassa kylässä, eli Lempaalassa, ennen Venäjän
vuoden 1917 tapahtumia ja myöskin sen jälkeen. Tämän perusteella voidaan
todeta, että muuttoa Neuvostoliittoon ei ole tapahtanut eikä kansalaisuuden
menetystä tämän perusteella ole voinnut olla.

Päämieheni isä kansalaisuuden menetys on voinut tapahtua aikaisintaan 1930-
luvulla, jolloin Neuvostoliitossa otettiin käyttöön (23.11.1930) niin sanottu
yksinkertaistettu järjestys kansalaisuuden saamiseksi ja kansalaisuudesta
luopuminen. Tämä varmistettiin Neuvostoliiton kansalaisuusasetuksessa vuonna
1931. Vasta tässä vaiheessa, henkilö, joka oli Neuvostoliiton alueella, katsottiin
Neuvostoliiton kansalaiseksi, koska ei voitu katsoa henkilön olevan vieraan
valtion kansalainen.

Edellä kerrotut seikat huomioon ottaen kansalaisuudesta annetun lain 60 :n
pykälän edellytykset täyttyvät: ulkomaalainen, joka on täyttänyt 18 vuotta, saa
Suomen kansalaisuuden ilmoituksesta, jos hänen vanhemmallaan olisi oikeus
saada Suomen kansalaisuus 1 momentin nojalla taikka jos kuolleen vanhemman
osalta 1 momentin edellytykset Suomen kansalaisuuden takaisin saamiseksi täyttyisivät.

Kaikkien edellä tuotujen seikkojen perusteella päämieheni pyytää, että hänelle
myönettäisiin Suomen kansalaisuus ilmoituksesta. Päämieheni pyytää, että
ulkomaalaisvirasto käyttäisi harkintavaltaa myönteisesti tässä kansalaisuusasiassa,
sillä perusteella, että hänen isänsä on ollut syntyperäinen Suomen kansalainen.

Lopuksi

On kohtuutonta vaatia päämieheltäni asiapapereita, joita hänen on mahdoton saada

Venäjältä. Kunnioitaen pyydän ulkomaalaisvirastoa ottamaan huomioon päämieheni
tilanteen kansalaisuusasiassa, jolle kansalaisuuden saaminen ilmoituksesta on
muodostunut periaattekysymykseksi. Kansalaisuuden myöntämättä jättäminen
ilmoituksesta on vaikuttanut päämieheni elämäntilanteeseen negatiivisesti, sillä
hän tuntee kokeneensa vääryttä asiassa, joka koskee hänen isänsä Suomen
kansalaisuutta ja oman Suomen kansalaisuuden saamista ilmoituksesta.

Joulukuun 16. päivänä 2005
Eduard Tirkkonen


Laati

Lia Krykov
Lakimies, Helsinki

Liitteet

1) Kopio Arkistolaitoksen todistuksesta
2) Kopio ulkomaalaisviraston täydennyspyynnöstä asnro 541295, dnro
    407/0748/2005
3) Kopio ulkomaalaisviraston kirjeestä per 20.03.2002, asnro 541295, dnro
    258/750/2002
4) Kopio valtakirjasta




Хостинг от uCoz